keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Piparkakkutalo ja joulu tunnelmaa

kohta se on jo täällä! :) Enää  6 yötä.
Täällä ei vieläkään olla hankittu kaikkia lahjoja, hupsista... Hankitut ovat paketissa kylläkin.
Lupasin, että tänä vuonna olisin ajoissa ja en liikaa stressaisi lahjoista, mutta kuinka ollakkaan, olen enemmän myöhässä kuin milloinkaan ja päässä suhisee mahdolliset lahjaostokset :D Ei kannattaisi lupailla liikoja itselleen. Nyt olen viimeisien jouluruuhkien aikaan kaupoissa miettimässä mitä voisin ostaa.
Jotta lahja hössötykset siirtyisivät hieman syrjään, niin tein meille kotiin piparkakkutalon :) Olin niinkin laiska, että ostin Ikeasta valmiin piparkakkumuotin ja kokosin vain talon perustuksilleen :D Mutta koristelu ja somistushan siinä se paras osio on minusta ;)
 
Tässä on meidän vuoden 2013 piparkakkutalo!
 

 
Muutama kanelitanko pääsi pihalle "polttopuiksi" ja tomusokerilla lunta päälle. Ikkunoissa on liivatelehdet. Päätin kokeilla tänä vuonna tuollaista havu-kranssia oven ympärille ja käytin siihen sokerimassaa ja oreganoa :) Kiva kokeilu ja ihan kivahan siitä tuli!
 
 
 
Tässä seuraavaksi sitten taas ihania kynttilä asetelmia. Voisin ripotella erilaisia asetelmia ympäri asuntoa. Siis jos saisin avomieheltä luvan :D
 






Joulun odotusta kaikille! <3


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Hiukan joulua kotoa

Hei ja hyvää mennyttä itsenäisyyspäivää!
Mekin juhlistimme itsenäisyyttä torstaina ystäväperheen luona juhlien. Teemaan kuului, että jokaisella piti olla silmikko kasvoilla ja oli ihana huomata, että kaikki olivat panostaneet ja hankkineet jonkinmoisen silmikon. Iltaan kuului seurustelua, ruokailua, tanssia ja ennen kaikkea hyvää mieltä :)
 
"Linnan juhlia" sitten tietysti myös piti seuraavana päivänä katsoa. Oli melkoisen erilaiset juhlat kun edeltävinä vuosina ja minä ainakin olin positiivisesti yllättynyt! Kyllä sitä mieluummin seuraa esitystä, kun vaan tanssivia pareja. Ja tietysti juhlasta teki erikoisen ja kiinnostavamman myös se, kun ne pidettiin kotikaupungissani Tampereella.
Täytyy kyllä myöntää, että vaikka olikin mahtava tilaisuus saada näin ainutkertainen ja mahtava juhla tänne, niin hiukan hävettää tällä hetkellä olla tamperelainen... Mielenosoittajat, ns. kiakkovieraat, pilasivat kyllä ainakin oman mielialani kunniallisesta päivästä. Itsenäisyyspäivänjuhlaan kutsutaan vieraita, jotka ovat saavuttaneet jotain suurta elämässään ja jotka ansaitsevat kiitosta työstään. Se ei ole mikään "porvarienjuhla", jossa ökyrikkaat juhlivat ja jättävät "köyhät kyykkyyn". Aivan naurettavaa pelleilyä näiltä kiakkovierailta...
 
Noh, nyt kun pääsin hieman avautumaan niin mennäänkö jo asiaan :D
Me päätimme tänä vuonna, että emme laita joulukuusta ollenkaan. Syystä että, meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa sille. Harmin paikka, mutta tällä täytyy nyt elää. Valkoisen joulukuusen haave siirtyy muutaman vuoden eteenpäin, kunnes tilaa on riittävästi. Löytyy meiltä kuitenkin muutamia koristeita ja tässä onkin nyt muutama jouluinen kuva jaettavaksi teidän kanssa.
 

 
Valkoisen ja hopean linjalla mennään edelleen koristeidenkin kanssa.









 
Pitkien vapaiden aikana ehdittiin käydä jouluostoksilla ja paketoidakin osa paketeista. Kauhulla mietimme, että mitä kaikkea sitä täytyy ostaa kenellekin ja kuinka monta pakettia meidän tarvitsee ostella. Emme osta kuin perheelle aina yhden paketin/henkilö, mutta tämä perhe on melko suuri :D
 Päädyimme tänä vuonna puna-valkoisiin paketteihin.
 
 
Tässä on n. puolet nyt paketoituna ja toinen puolet on vielä kaupan hyllyllä. Kiire tulee!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Jouluiset suklaa-piparkakkumuffinit, namsk!

Heips!
Keskiviikko on hurahtanut hurjan nopeasti ohi. 9,5 tuntisen työpäivän jälkeen oli mahtava voittajafiilis :) Olin todella ansainnut heittää jalat pöydälle ja loikoilla sohvalla. Mutta siinä hengaillessani rupesivatkin aivot puhumaan vastaan ja käskivät minut siivoamaan ja keksimään tuleville pikkujouluille askareita.
Siinä kehitinkin päässäni muffiniohjeen, jota en löytänyt millään netistä. Eli, yritin etsiä jouluista piparkakku-muffini ohjetta, mutta kaikissa ohjeissa oli jotain vikaa! (Lue: kaapistani ei löytynyt tarvittavia aineita :D )
Etsin käsiini suklaamuffini ohjeen, jonka mukaan olen tehnyt jo vuosia muffineja. Pikkutyttönä sen aikainen parasystäväni opetti tämän ohjeen minulle ja siitä en ole luopunut tähän päivään mennessä.
Niinpä hiukan muuntelin ohjetta ja tuloksena oli taivaallisen hyvää herkkua!
Minä olen kova makean hiiri. Mikään ei voi olla liian makeaa :D
Siksipä, josa päätät kokeilla ohjetta, annan neuvon, että tee ensin testierä, jotta voit myös itse muunnella reseptiä makusi mukaan :) 
 
Tässä ohje:
 
Suklaa-piparkakkumuffinit (n. 17kpl)
 
                                                     100g                        voita
                                                     2 kpl                        munia
                                                     2 dl                          sokeria
                                                     1½ tl                        vaniliinisokeria
                                                     1 tl                           suolaa
                                                     3 rkl                         tummaa kaakaojauhetta
                                                     2 rkl                         piparkakkumaustetta
                                                     2dl                           vehnäjauhoja
                                                     ½ tl                          leivinjauhetta
 
 
  • sulata rasva ja anna jäähtyä
  • vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi
  • sekoita muut kuivat aineet keskenään
  • lisää kuivat aineet vähitellen muna-sokerivaahtoon
  • lisää lopuksi rasva
  • sekoita tasaiseksi massaksi
  • jaa taikina muotteihin täyttäen muotista n. kolmasosan
  • paista uunin keskiosassa n. 10min, 200 asteessa.
 
Kuva vielä tarkentamassa sitä kolmasosaa muotista :)
 
Kun muffinit on olleet uunissa 10min, kannattaa seurata silmä tarkkana uunin vieressä. Minulla muuttuvat hyvin nopeasti mustiksi :D Olen huomannut, että ensin muffinit kohoavat ja kun niissä alkaa näkymään pientä kuoppaa keskellä, ne alkavat olla valmiita ;)
 
(Tässä alemmassa kuvassa näkyy hieman kuoppaa.)
 
 
Sitten vaan herkuttelemaan jouluisilla herkuilla! :)
 
Itsehän olen jo tunnin sisällä syönyt neljä :D ...mutta loput lupaan säästää ja vien huomenna töihin tuliaisiksi kahvihuoneen pöydälle.
 
34 päivää jouluun!
 
Puss och kram

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kylie Minoguea ja Strålaa jouluksi

Hyvää keskiviikko iltaa!
Olen aivan super innoissani nyt joulun lähestyessä :) Ihanaa kun saa sisustaa joulua kotiin. Olenkin käynyt kaupoilla tutkailemassa tarjontaa ja kaikkea ihanaa on ollut esillä. Hiukan on pitänyt jarrutella ostosten tekemistä, etten aivan hullaannu kaikesta kimaltavasta. Ja säästyy sitten joululahjoihinkin säästöjä ;)
Sain tavallaan jo yhden joululahjan, kun löysin taas alennuskorista tyynyn jota olen himoinnut! Kylie Minoguen Tassel -tyyny. Tämäkin oli -50% ja nimenomaan talven sisustukseen täydellinen.
 


Niin kun näkyy Tassel -tyynyssä on ihastuttavia hapsuja ja Malibu jos joku rakastaa niitä :D Tassulla on kiva kilistellä niitä. Saas nähdä kuinka kauan kestävät... ;)
 


 
Kävimme Ikean reissulla myös viime viikolla ja sieltä tarttui mukaan jouluisia koristeita. Esimerkiksi tämä seuraava valosarja Stråla. Valo on todella puhtaan värinen ja siitäkös minä pidän. Ei keltaisuutta havaittavissa.








Tällaisiä kuulumisia tälläkertaa ja nyt alan ahkerasti ottamaan kuvia joulukodistani kunhan saan ruveta sitä luomaan.
Sormet syyhyää jo kovasti! :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hopeinen kynttelikkö löydetty!

Nyt täytyy sanoa, että vau!
Tein nimittäin uskomattoman löydön Tori.fi:stä :)
Ensin kuitenkin kerron, että alkuviikko on mennyt sairaslomalla... :/ Viikonloppuna kävelylenkkiä tehdessä liukastuin ja selkähän siinä revähti. Eipä ollut enää kesälenkkareilla asiaa ulos! Olen nyt siis ollut melko liikuntakyvytön muutamana päivänä. Eilen uskaltauduin kevyelle kävelylenkille, että selkä hiukan vetreytyisi. Muovipussiin tarttui iso kasa käpyjä, joista aijon loihtia ihania joulukorsiteita! Odotan innolla :) Nyt loppuviikoksi uskaltauduin kuitenkin ilmoittaa, että ole töihin palaamassa taas. Toivotaan, että selkä kestää 8h istumista ripsienpidennysten seurassa!
 
Noh, tähän löytööni! Eli kävin ihastelemassa taas ihania korkeita kynttelikköjä, mutta ne ovat mielettömän kalliita. Metrin mittainen kynttelikkö saattaa maksaa 120-180€. Ovat siis huikean kalliita. Ja en millään raaski yhteen kynttelikköön laittaa niin paljon rahaa... Mutta! Minä neitihän löysin Tori.fi:stä ihanan käytössä olleen kynttelikön, joka on kuin uusi.
Kävin siis ystäväni avustuksella katsomassa ja ostamassa tämä ihanuuden kotiin! Täytyy antaa aploodit ihanalle ystävällenikin, joka ihanasti auttoi kantamaan tätä hökötystä, kun minulla selkä ei kestänyt... Ja vielä hovikuskina suostui kotiin asti tuomaan. Kiitos I <3
 
Tässä se nyt on!
 






 
Minusta tuo on vaan niin kaunis, että huomaan katselevani sitä koko ajan :D
Lopullista paikkaa se nyt ei ole vielä löytänyt, mutta jos tuohon jää, niin sille täytyy keksiä joku kaveri lattialle seisomaan ;) Ja järjestyskin on hiukan muuttunut taas olohuoneessa, kun en tiedä miten näitä huonekaluja haluaisin pitää täällä. Liikaa vaihtoehtoja ja liian vähän tilaa.
 
Ihanaa loppuviikkoa jälleen! :)


lauantai 19. lokakuuta 2013

Tekoturkis -tyynyt löydetty!

 
Postailinkin aikaisemmin kollaasia talven materiaaleista ja tuotteista, joita haluaisin löytää omasta kodista. Yhtenä haaveena oli Zara, Home fashion:sta tekoturkis -tyynyt.
Kävimme toissa viikonloppuna Askossa pyörähtämässä ja omaksi onneksi huomasin, että siellähän oli tyynyjä alennuksella! Ja vielä parempi onni oli, että tyynyjä oli vain kaksi jäljellä ja molemmat kappaleet -50% ja ne oli juurikin näitä tekoturkis -tyynyjä! :)

 
Eli nuo harmaat, pehmoiset tyynyt olivat alennuksella ja kuvassa olevat valkoiset tyynyt tarttuivat matkaan myös.

 
Eikö olekkin pehmoisen ja lämpimän näköisiä :) Noiden keskelle on ihana kääriytyä piiloon syksyn viimoilta.
 



 
Valkoisissa tyynyissä on aaltokuviota ja paljetteja. Ne säihkyvät ihanasti valon osuessa :)
 
 
 
Kävin piipahtamassa Sokoksen jouluosastolla ja yllätyksekseni se on aivan erilainen kun aikasempina vuosina! Tarjonta on melko samanlaista kun Stocmannin valikoimissa. Löytyy hilettä, kimalletta, väriä ja kaikenlaisia söpöjä pikkuesineitä. Valikoiman laajuus tosin ei ole verrattavissa Stocmanniin.
Taidanpa lähteä jouluostoksille viikonloppuna ;)
 
Ihanaa lauantaita kaikille! 

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sunnuntain herkku-hetki kattaus

 Sunnuntaiksi saatiin aika ihanaa auringon paistetta :) Ainakin Pirkanmaalle. Toivottaasti muuallakin, päästiin nauttimaan ennen kun alkaa ilmat kylmenemään urakalla!
 
Me nautiskeltiin sunnuntaina mustikkapiirakkaa, nams!
Olen varmaan kolme kertaa yrittänyt tehdä marjapiirakkaa, mutta aina on jäänyt joko taikina raa`aksi tai sisällys veltoksi... Nyt täytyi ikimuistaa tämä, koska vihdoinkin onnistuin, jes! :D
Enkä edes katsonut ohjeita, vaan ihan omasta päästä heittelin aineksia joukkoon. Tässä olivat omat ohjeeni (suurinpiirtein, koska mittaahan en käyttänyt):
 
Pohjalle:
Pakaste murotaikina (hehe)
Täytteeksi:
1 muna
1 prk kermaviiliä
1 prk vanilia rahkaa
"kulaus" sokeria :D eli ehkä n. 1dl??
sitten ½ rkl vaniliinisokeria ja leivinjauhetta, mutta en tiedä miksi laitoin niitä! Useimmissa leivontaohjeissa niitä on ja nyt tuli olo, että tähänkin niitä on tultava :D 
Huomaatte varmasti, että en ole mikään kotiäidin alku ;)
Päälle sitten pakaste mustikoita.
Uunin laitoin muistaakseni 200 asteeseen ja annoin olla taikinan ensin yksin 5min ja lopulta täytteen kanssa 20min. Eli yhteensä 25min uunissa.
 
Vaikka tosiaankaan en tiennyt mitä olin tekemässä, niin hyvää tuli! Saimme herkku jälkkärin :)
 


 
Ja tottakai Malibu sai hiukan herkutella kermaviiliä ;)
 
 
 
Kyllä näytti maistuvan :D kovasti lipoi vielä kauan parrastaan pois pisaroita. Täytyyhän mamman kultaa hiukan hemmotella ;)
 
Nyt odotellaan ensi viikkoa ja kylmiä ilmoja, hui.
Lukemisiin! :)